Istun ja tuijotan ulos ikkunasta näkemättä kuitenkaan mitään. Lasi on kylmä vasten otsaa ja minua paleltaa.
Keskiyön jälkeen, yön hiljaisina tunteina, on aina vaan vaikeampaa uskotella itselleen asioiden olevan hyvin. Kulissit tuntuvat kaatuvan niskaan, vuorosanat takertuvat kurkkuun ja valitsemani rooli ahdistaa.
Vielä vähän aikaa sitten kaikki oli hyvin. Vielä hetki sitten en edes harkinnut muuttavani suuntaa, poikkeavani polulta jonka itse olen valinnut. Ja nyt, nyt yritän selvittää ajatusteni sekaista vyyhtiä, ymmärtää miksi olen tässä ja minne haluan mennä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti